Ruokola² public
[search 0]
More

Download the App!

show episodes
 
Ruokola² on Suomen ainoa musiikkiin ja luovaan taiteeseen keskittyvä podcast. Podcastin vieraiden yhteinen nimittäjä on luovuus - oli se sitten musiikin, stand-up -komedian tai muun vastaavan parissa. Vieraana on ollut muusikoita, koomikoita sekä myös muilta aloilta henkilöitä kertomassa heidän jutustaan ja juttelemassa asiasta, sekä huomattavan paljon sen vierestä. Pääsääntöisesti jaksoissa on joka kerta uusi vieras, mutta tarpeen tullen saatan taivuttaa tätä sääntöä. Podcastin tarkoitus on ...
 
Loading …
show series
 
S03E10 - Vieraana Swallow The Sunin rumpali Juuso Raatikainen. Juuso on reilun kolmekymppisen oloinen rumpali joka juuri muutti Helsinkiin Jyväskylästä. Pitkän opetusuran jo omaavana ja juuri muusikon YAMK-tutkinnon suorittaneena, Juuson kanssa oli loistavaa jutella rummuista ja harjoittelusta, kuten myös bänditouhuista yleisesti. Hänen juuri kevää…
 
S03E09 - Vieraana rumpali Heikki Malmberg Diablo-yhtyeestä. Heikki on tullut minulle tutuksi jo vuosituhannen alkupuolella omaperäisestä lähestymistavasta rumpuihin. Hänen käyttämä open handed -tyyli soitossa sekä hänen kurinalainen harjoittelurutiininsa kiehtoi, olihan häneen vaikuttaneet rumpalit suurimmaksi osaksi samoja kuin mitä minulla. Jutte…
 
S03E08 - Vieraana Paradise Lostin rumpali Waltteri Väyrynen. Waltteri on nuori lahjakas rumpali, joka on nuoresta iästään huolimatta juuri 30-vuotisjuhliaan viettäneessä bändissä. Juttelimme hänen kanssaan Paradise Lostiin liittymisprosessista, heidän 15 albumin mittaisesta tuotannosta sekä viimeisimmästä levystään Medusasta ja sen nauhoitusprosess…
 
S03E07 - Vieraana rumpali Kari Paavola, joka on tehnyt uraa 90-luvulta lähtien freelance-rumpalina Suomen ulkopuolella, lähinnä Lontoossa. Karilla on huomattava kokemus Lontoon musiikkipiireistä, hän on soittanut mm. Cinerama-yhtyeessä, Womack & Womackissa, eri teatteriproduktioissa, sekä erikseen Wienissä ollessaan Russkaja-yhtyeessä. Hän on myös …
 
S03E06 - Vieraana laulaja, multi-instrumentalisti ja tuottajanakin toimiva Mikko Herranen. Mikkohan on tuttu useastakin bändistä kuten Rust, Velcra, Mauron Maiden, Kilt yms. Bändien lisäksi Mikko on tullut myös tutuksi Voice Of Finlandista vuonna 2012, sekä on tehnyt pari soololevyä - 2012 Kylmä Maailma sekä 2014 Pahan Ajan Apokalypsi. Puhuttiin al…
 
Uusi jakso ja vieraana Lappeenrannan Astia-studiolta Anssi Kippo. Anssi on minulle nimenä tullut tutuksi aikoinaan Children Of Bodomin levyn kansista, mutta hänen pitkällä uralla on iso kirjo erilaisia musiikin produktioita, aina gospelista Hanna Pakariseen ja black metalliin. Astia-studiolla siirryttiin viime kesänä täysin analogi-pohjaiseen työsk…
 
Kolmannen kauden neljännessä jaksossa vieraana abstraktia maalaustaidetta luova Juuso Joutsi. Juttelimme Juuson kanssa hänen historiastaan taiteen parissa - miten hän päätyi maalaustaiteen pariin ja minkä tyyppisiä vaikutteita hänellä on. Juuso avasi myös hänen maalausprosessiaan, josta löysin paljon yhtymäkohtia omaan luomistyöhöni musiikin pariss…
 
Uudessa jaksossa vieraana monessakin yhtyeessä rummuissa vaikuttanut Rainer Tuomikanto. Tällä hetkellä Rainer, tai Raikku kuten hänet paremmin tunnetaan, keikkailee aktiivisesti Grave Pleasures -yhtyeen kanssa, jonka viimeisin levy Motherblood ilmestyi kesän 2017 alussa. Juttelimme Raikun kanssa pitkät pätkät hänen soitostaan ja soittohistoriastaan…
 
Kolmannen kauden toisessa jaksossa vieraana jazz-pianisti Aapo Heinonen. Aapo toimii oman eponyymin kvintettinsä vetäjänä sekä myös musiikinopettajana, jakaen opetusviikkonsa Savonlinnan ja Helsingin kesken. Juttelimme Aapon kanssa hänen kvintettinsä uudesta tulevasta levystä, hänen sävellystekniikoistaan sekä musiikin opetuksesta. Tulevasta levyst…
 
Moi! Taas täällä, ja vihdoin. Kolmannen kauden avausjaksossa pääsin vierailemaan stand-up -koomikko Eeva Vekin luona Helsingin Hermannissa. Eeva on improvisaatiosta pitkän kokemuksen omaava esiintyjä, joka on nyt tehnyt stand up -komediaa noin neljä ja puoli vuotta. Juttelimme Eevan kanssa paljon stand-up -komediasta sekä improvisaatiosta, mikä nii…
 
Hei ja terveisiä kevätflunssan pauloista! Parin viikon sairastelun jälkeen saimme Ilmari Pellikan kanssa sovittua uuden ajan podcastille, ja saimme vihdoin narulle uuden jakson. Ilmari on mm. Fuzzy Muff -nimisen bändin basisti ja ammatiltaan äänimies. Juttelimme todellakin musiikista kaikin puolin sekä myös lempiaiheestani tuottajan roolista musiik…
 
Hei vaan, pitkästä aikaa! Viime viikkoisen treenikämpän murron takia uusin jakso on viikon myöhässä. Pahoittelut kaikille jotka pidättelivät hengitystä. Vieraana jazz-säveltäjä, pianonvirittäjä, yksityisyrittäjä sekä performanssitaiteilija Elias Patrikainen. Elias, 36, on ristiriitainen ihminen, joka tuntuu ollut olevan etsimässä itseään niin kauan…
 
Hei ihmiset, Terveisiä täältä arkiaamusta, milloin herääminen on aina vaikeaa ja siitä johtuen myöhästyn joka kerta siitä bussista millä piti lähteä. Uusi jakso on tässä, parin viikon tuskallisen odottelun jälkeen, joten ei hätää. Uuden jakson vieraana on näyttelijä / stand up -koomikko Miska Kajanus. Miska viettää suurimman osan ajastaan Los Angel…
 
Ihmiset, hei! Ohessa uusi jakso ja tällä erää vieraana Jussi Vehman, Rückwater-nimisestä rock-yhtyeestä. Bändi julkaisi juuri helmikuun lopulla uuden Bonehead EP:n ja juttelimme Jussin kanssa heidän treenikämpällä Tampereen Nekalassa. Bonehead on tiukka paketti hyvin rullaavaa, 90-lukuun viittaavaa, livenä nauhoitettua, rock and/or roll -musiikkia.…
 
Hei ihmiset! Ja uusi jakso taas, vieraana Jalmari Auvinen. Jalmarin kanssa juteltiin paljon mystisestä Jallu Koalasta ja uudesta, tammikuussa manifestoidusta levystään Ilmestyksiä Rajamailta. Jallu Koala sekoittaa musiikissaan itäistä mystiikkaa reggae-poljentoon ja käy läpi albumillaan matkaa alitajunnan synkistä varjoista kohti sisäisen myrskun a…
 
Jeah, uusi jakso ja vieraana Suomen David Cross, stand-up -koomikko Joni Koivuniemi. Jonilta on tulossa julkaisuun viime syksynä kuvattu Kaikki Kuolee -stand up-spesiaali ja sen ensi-ilta on Helsingin Kallion Riviera-elokuvateatterissa 3.3. Jutellaan mm. stand upin tekemisestä sekä kaikesta mitä muuta hänellä on kehitteillä, esimerkiksi myös Pillur…
 
Hyvää helmikuista päivää! Ruokola² -podcastin toisen kauden kahdeksannessa jaksossa on vieraana peliyhtiö Armada Interactiven Mikko Kinnunen. Mikko toimii tällä hetkellä Art Directorina AI:llä ja hän on ollut aikaisemmin useamman vuoden Kanadassa tekemässä konseptitaidetta mm. peliyhtiö Biowarella sekä Microsoftilla. Juttelimme Armada Interactiven …
 
Kyllä, Ruokola²-podcastin 25. jakso! Ja mitä parhain vieras vielä jaksossa: Rumpali ja kaikinpuolin mukava mies, Tuomas Rauhala. Juttelimme Tuomaksen kanssa hänen bändinsä For The Imperiumin uusista kuvioista - yhtye toimii nykyään ilman basistia ja on menossa juuri studioon nauhoittamaan uusia biisejä. Kävimme läpi heidän biisien syntyprosessia ja…
 
2017 - vihdoin! Vieraana Jari Rättyä, kitaristi-laulaja Kainuusta joka on Käärmekeitto-bändinsä kanssa tehnyt kaksi albumillista omaleimaista juurimusiikkia. Juttelimme Jarin kanssa pitkään hänen edeltävistä soololevyistä sekä aikaisemmasta bändistään, Daddy Giljoteenista. Käärmekeiton musiikin ollessa huomattavan akustis-painoitteista dobroineen j…
 
Hyvää joulua! Tässä uusimmassa Ruokola²-podcastin jaksossa vieraana on progressiivista metallia soittavan Oddland-yhtyeen basisti Joni Palmroth. Jonin kanssa juttelimme yhtyeen viimeisimmästä levystä nimeltään Origin, joka julkaistiin viime syyskuun alussa. Sivusimme myös yhtyeen tuotantoprosessia, mikä on ollut paikoitellen haastavaa mutta aina pa…
 
S02E04 - Jaksossa on vieraana Boss Level Podcastin Sami Honkonen. Boss Level Podcastin aihealueet pyörivät mielenkiintoisissa ihmisissä ja organisaatioissa, ja haastateltavina on huomattavia vieraita mm. Spotifystä. Suosittelen lämpimästi. Vertailtiin Samin kanssa vähän kokemuksia podcastien teosta ja ideoista mitä nämä ovat tuoneet mukanaan. Samil…
 
Uusi jakso, vieraana sellisti Max Lilja. Max on soittanut mm. Apocalypticassa sekä Hevein-bändissä, on myös julkaissut kaksi soololevyä erinomaista instrumentaalimusiikkia. Hän on myös soittanut useamman vuoden Tarja Turusen soolobändissä, jonka kanssa hän on paraikaa Euroopan kiertueella. Juteltiin vähän päälle tunti ja käytiin läpi Maxin soolomat…
 
Hyvää pimenevää syksyä kaikille! Podcastin toisen kauden toinen ja samalla 20. jakso. Tässä jaksossa on vieraana Viktor Gullichsen Brymir -yhtyeestä ja hänen kanssaan juttelemme mm. Brymirin kesäkuussa ilmestyneestä Slayer Of Gods -levyn pitkäksi venähtäneestä tekoprosessista. Viktor toimii myös audiopuolen hommissa työnsä puolesta Suomenlinnan Stu…
 
Podcastin toinen kausi alkaa pitkällä rumpali-jaksolla - jakson vieraana Roope Siven The Chantista. Puhutaan mm. jaetun Tikkurilan treenikämppämme- sekä Roopen bändihistoriasta, josta jatketaan rumpujen soiton analysoimiseen ja sen rooliin bändeissämme. Roope asuu Zürichissä Sveitsissä ja puhutaan myös paljon vieraassa maassa expattina asumisesta. …
 
Iso jes! Se on taas uusi jakso ja vieraana Teatteri Toivon teatterinjohtaja Sara Salmenmäki. Jutellaan paljon teatterimaailmasta ja produktioiden käytännön teosta. Toivolla on juuri alkanut ensi lokakuussa ensi-iltansa saavan Vampyyrimusikaalin harjoitukset, ja vähän aikaa sitten oli yleinen casting-tilaisuus, joista kummastakin puhumme. Aikaisempi…
 
Kesäkuun ensimmäinen jakso ja vieraana rumpali Toni Paananen. Toni on tuttu mm. Malpractice-nimisen progressiivisen metallibändin rumpupatterin takaa, sekä myös eri sessiotöistään. Youtubesta löytyy myös hänen rumpukovereitaan mm. kohtuullisen haastavista Zappan biiseistä yms. Tekijämies, jonka kanssa puhuttiin Malpracticen touhuista sekä muista se…
 
Ooh, kyllä! Tai kuten englantilainen vanha progebändi itsensä nimesi - Yes. Tämänkertainen vieraani podcastissa on Risto K. Järvinen, eli lyhyesti Risto Koo. Hän ei taida olla sukua Kaijalle, mutta tekee stand up -komediaa sekä julkaisi juuri tämän vuoden alussa Lasiinsylkijä -nimisen esikoisteoksensa. Jutellaan alkoholista, stand upista sekä Risto…
 
Morjens! Uudessa jaksossa vieraana Hanging Garden -yhtyeen laulaja Toni Toivonen. Käydään läpi yhteistä historiaa Hanging Gardenissa sekä heidän uuden, nauhotteilla olevan EP:n tilannetta. Puhutaan myös yleisesti musiikista ja studiotyöskentelystä. Hyvää shittiä, tsekkaa. Hanging Garden - Borrowed Eyes Levykauppa X…
 
Uusi jakso, vieraana stand up -koomikko Pete Harju. Pete on tehnyt pitkää uraa komedian parissa, mutta tekee myös ohessa eroottista piirrostaidetta. Hänellä tulee olemaan eroottisten piirrosten näyttely Kotkan La Majacca -ravintolan Vesitori-galleriassa ensi Heinäkuussa. Sun kandeis käydä tsekkaa se. Kaikkien kandeis. Puhuttiin Peten kanssa koomiko…
 
Huhtikuu, tuo kuukausien keskiviikko. Uudessa jaksossa vieraana Tero Vuorinen, joka ohjasi viime vuoden puolella ilmestyneen hienon dokumentin Machine Soul. Elokuva kertoo suomalaisista elektronisen musiikin tekijöistä. Jutellaan paljon dokumentista ja sen teosta, konemusiikista ja ajaudutaan myös puhumaan Breaking Badista. Tsekkaa: Machine Soul -t…
 
Pääsiäistä, pääsijäistä! Uusi jakso podcastia, "Warsaw-good" ja vieraana bassotaiteilija Taneli Tulkki. Tanelin bassottelua pääsee kuulemaan mm. proge-rock -yhtye Montagen kokoonpanossa, kuin myös Riot Clubin sekä Rylos-yhtyeiden riveissä. Jutellaan huomattavan paljon musiikista yleisesti, metronomin käytöstä sekä Tanelin eri bändien toiminnoista. …
 
Hei siellä kaikki! Tässä jaksossa vieraana Veikko Aallonhuippu suoraan Hidria Spacefolkin riveistä. Veikko asuu Karjalohjalla, missä kävin häntä moikkaamassa ja tsekkaamassa myös hänen kotistudioa, vanhan navetan yläkerrassa. Juteltiin paljon yhteisestä menneisyydestämme sekä yleisesti musasta ja kaikesta mikä siihen liittyy. Nastaa läppää, nasta t…
 
10.jakso! Jatketaan Sylyn kanssa reggaesta Helsingissä. Sivutaan myös 90-luvun alussa järjestettyä Punky Reggae Partyä, joka toimi pitkänsillan kupeessa Hakaniemessä, City Marathon -nimisessä ravintolassa. Muistikuvieni mukaan samoissa tiloissa toimi Satumaa-karaokeravintola vielä 2000-luvun puolella, ennen muuttoaan Arkadiankadulle. Helsingin keik…
 
Yhdeksäs jakso Ruokola²-podcastia, vieraana Kari Sylgren. Syly, kuten hänet tarkemmin tunnetaan, on pitkän soittohistoriansa varrella soittanut useassa eri yhtyeessä aina 70-luvun blues-pohjaisten bändien parissa, 90-luvulta alkaneisiin reggae-bändeihin. Saganor-yhtyeen kanssa Syly keikkali paljon, mm. Virossa samoilla festareilla Faith No Moren ka…
 
Pitkien pakkasten jälkeen loska on vallannut kadut, mutta kahdeksas jakso Ruokola²-podcastia on silti tässä. Vieraana Kimmo Salminen, jazz-rumpali Helsingistä. Kimmo soittaa mm. Sonja Virtanen Quartetissa sekä SaraLee-nimisessä bändissä roots rockia / rockabillyä. Näin rumpalina rumpalin kanssa keskustelu ei, yllättävää kyllä, mennytkään niin paljo…
 
Se on jo melkein joulu täällä, mutta varmasti kuudes jakso podcastia! Jakson vieraana Tomi Vainikka Playmore Gamesilta, joka julkaisi heidän ensimmäisen lautapelinsä viime lokakuussa. Race To The North Pole -lautapelin julkaisu tapahtui Saksassa, Essenin Spiel-messuilla lokakuun alussa ja peli on saanut erittäin lämpimän vastaanoton maailmalla. Jut…
 
5. jakso - eli täys femma kasassa! Vieraana tällä kertaa mm. Surviaisen sekä Brownsugarin riveissä soittava kitaristi Otto Lönn. Otto on kokenut keikkamuusikko ja matkaaja, joka puolittaa aikansa vaimonsa luona Pietarissa sekä Helsingissä. Hyviä tarinoita, hyvää fiilistä ja aika paljon läpänheittoa. Kandee tsekata: Surviainen Brownsugar…
 
Hei, neljäs jakso! Vieraana kitaristi Jussi Hämäläinen joka vaikuttaa muutamassa erittäin aktiivisessa bändissä - The Chantissa ja Hanging Gardenissa. The Chant soittaa rock-musiikkia tyylitajulla ja heiltä on ilmestymässä 20.11.2015 uusi EP nimeltään Parallel. Suosittelen ennakkotilaamaan levyn TÄÄLTÄ. Hanging Garden on raskaampaa, silti tosin tyy…
 
Iso kolmonen, kiitos - eli kolmas jakso! Tällä kertaa vieraana Inverse Recordsin Jaakko Tarvainen ja puheenaiheina on mm. musiikkibisnes, bänditoiminta Suomessa ja kaikki siihen liittyvä. Inverse Records on Jyväskylässä sijaitseva julkaisutoimintaan, markkinointiin ja jakeluun keskittynyt firma, jolla tulee jo viisi vuotta toimintaa täyteen. Invers…
 
Loading …

Quick Reference Guide

Copyright 2020 | Sitemap | Privacy Policy | Terms of Service
Google login Twitter login Classic login