Kipupiste: Uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuminen

Finska Dokumentti

Syyllisyys, häpeä ja yksinäisyys ovat tunteita, jotka liittyvät voimakkaasti uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumiseen. Kuoleman- ja kadotukseen joutumisen pelko voivat seurata vuosia eroamispäätöksen jälkeen ja herättää epäilyä, oliko päätös sittenkään oikein.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio Play.

Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee vanhoillislestadiolaisuuden jättäneiden Silkan ja Venlan kanssa heidän eroamisprosessistaan. Mukana ohjelmassa on myös Suomessa toimivan Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen toiminnanjohtaja Joni Valkila. Uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen on useimmiten pitkäaikainen prosessi, ja moni on täysin yksin ajatuksiensa kanssa. Eropäätöstä siivittävät myös häpeä, syyllisyyden tunto sekä pelko ja ahdistus siitä, mitä tapahtuu, kun jää yhteisön ulkopuolelle.
Silka kertoo pelänneensä jo lapsena kuolemaa. Häntä pelotti, jos ei pääsekään taivaaseen, koska oli katsonut salassa televisiota tai kuunnellut musiikkia. TV:n katsominen ja musiikin kuuntelu ovat kiellettyjä vanhoillislestadiolaisilta. Teini-ikäisenä Silka eli kaksoiselämää, meikkasi kouluun, mutta pyyhki meikit pois ennen kotiintuloa. Ei-uskovaisten kaverien kohtalo alkoi myös mietityttää. Vanhoillislestadiolaisten oppien mukaan Silkan ystävät joutuisivat kadotukseen elintapojensa takia. Tämä oli Silkan mielestä kovin epäreilua. Hänen eroamisensa vanhoillislestadiolaisuudesta tapahtui pikkuhiljaa yläasteen aikana. Eroon liittyi paljon tuskaa ja epäilyä.

"Se mitä on jäänyt lapsuudesta on kuolemanpelko. Jos menee sinne yliajatteluun ja rupeaa miettimään kuolemaa. Se on ehkä se ainoa missä miettii, voiko se olla totta sittenkin, se mitä ne opetti."
Silka

Venla kasvoi pienessä kylässä, jossa liki kaikki kuuluivat vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Perhe muutti toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut muita samaan uskonliikkeeseen kuuluvia. Siellä Venla sai uusia, ei-uskovaisia ystäviä. Venlan irtiotot liittyivät ensin ulkonäköön ja ehostamiseen. Meikkaaminen on vanhoillislestadiolaisuuden mukaan syntiä. Venla meikkasi, ja se herätti paheksuntaa.

Kun Venla oli tehnyt päätöksensä erota vanhoillislestadiolaisuudesta, hänen vanhempansa yrittävät yhä saada hänet mukaan seuroihin eli lestadiolaisten tapaamisiin.
Venlalle vanhoillislestadiolaisuudesta eroaminen ei ole jättänyt traumoja, hän on päässyt niistä eroon.

"Vaikka eroaminen voi tuntua siinä tilanteessa raskaalta päätökseltä, mutta kun siitä pääsee eroon, niin se on ainakin oman kokemuksen mukaan paljon enemmän antavaa kuin ottavaa"
Venla

Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoo yhdistyksen tarjoavan vertaistukea. Yhdistys tiedottaa ongelmista, joita esiintyy uskonnollisissa yhteisöissä ja mitä tapahtuu ihmiselle, joka irtaantuu tiiviistä yhteisöistä. Yhdistys toivoo myös, että esimerkiksi viranomaiset puuttuisivat hengellisen väkivallan ilmiöihin. Henkilölle on väkivaltainen kokemus joutua tiiviin yhteisön ulkopuolelle sulkemaksi, sanoo Vakila.
Pahimmassa tapauksessa ihminen voi menettää perheensä, sukunsa ja ystävänsä. Tällä voi taas olla vakavia seurauksia kuten mielen- tai fyysisen terveyden menettäminen tai syrjäytyminen, jos ei pysty esimerkiksi jatkamaan työskentelyä tai opiskeluja. Kaikille kokemus ei ole yhtä traumaattinen ja parhaimmassa tapauksessa taas uskonnollisesta yhteisöstä eronnut saa vertaistukea jopa omalta perheeltään, kertoo Vakila. Esimerkiksi vanhollislestadiolaisilla on usein hyvin suurikokoisia perheitä ja on yleistä, että sisaruksista useampi irtaantuu vanhoillislestadiolaisuudesta.
Kipupiste -ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen terapeutti Pirita Jaaksi.
Virpi Inkeri, tuottaja
[e-mail]